sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Olen kutonut

Äh kun näitä neuleita vaan kasaantuu, kun en ehdi/muista/jaksa blogata niitä heti valmistumisen jälkeen. Nyt sitte tulee kaatopaikkapostaus, kaikki vaan ympättynä yhteen, että saa niitä pois roikkumasta. Jos kuitenki joku inspiroituu näistäki.

Ja edellisen postauksen idea projektien pussittamisesta ei muuten ollu alunperin mun oma, se oli vaan kovin hyvä :). Särmä sen mulle esitteli, alunperin se on lähtösin Stash Knit Down -ryhmästä Ravelrystä ja parhaillaan suomalaisessa Lankalaatikko-ryhmässä harrastatetaan jotain varsin samanlaista. Nämä jäljessä seuraavat kuvat demonstroi sen, kuinka hyvä idea se pussittaminen tosissaan on, valmista tulee tiuhaa tahtia ainakin mulla.

matto mattonen 1

(Jämälangoista, etsii paikkaansa. Keskellä eteisen lattiaa ei todennäköisesti ole loppusijoituspaikka.)

sinisukat 4

sinisukat 2

(Pieniä sinisiä sukkia veljenpojille. Joku ois kuitenki kysyny :). Turkoosien malli on mun oma ja harkitsen vakavasti sen kirjoittamista auki ohjeeksi.)

unisukat 1

unisukat 4

(Unisukkia, joista ylemmän kuvan vasemmanpuoleiset on Annika B:t Neulekirjasta, lankana Noro Silk Garden Sock. Vieläki meinaan häkeltyä siitä, kuinka hyvin lanka ja malli sopi yhteen!)

Shedir 1

(Peruspipoja palelevaan päähän, kaikki mulle, jokanen. ETA. Ja malli on Shedir Knittystä, koskapa kaikki eivät sitä kuvasta tunnistaneet.)

17 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihana peitto ja tosi hyvännäköisiä sukkia ja pipoja!

Minna kirjoitti...

Peitosta tykkäsin minäkin, ja nuo norosukat kolahtivat.

Anonyymi kirjoitti...

Nancy Bush on kyllä tainnut jo kirjoittaa noiden turkoosien sukkien ohjeen. TJEU: Gentleman's Fancy Sock kirjasta Knitting Vintage Socks.

Tämä ei luonnollisestikaan tee sinun sukistasi yhtään vähemmän hienoja! Ja ihanat pipot myös.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin, että vihdoinkin kirjoitan kommentin täällä käydessäni. Piipahdan luonasi usein, mutta hävettävän harvoin (jos milloinkaan) olen jättänyt kiitosta. Niin, kiitos, täältä olen usein saanut innoitusta ja iloa. :)

Upea peitto ja ihania sukkia. Olisin iloinen juuri turkoosien ohjeesta. Ja pipot ovat valtavan kauniita! Eivät näytä ollenkaan peruspipoilta... ;-) Kirjoittaisitko niillekin ohjeen, jollei niillä jo ole?
Maaria

Lotta kirjoitti...

Kiitoksia, MariJ ja Minna.

Anonyymi, niin, nyt päästään viilaamaan pilkkua. Olen tehnyt itekin parit Gentleman's Fancy Sockit. Näissä turkooseissa taasen on vähemmän silmukoita per puikko, vähemmän kerroksia mallineuleen joustinneuleosuuksissa, mallineule on aseteltu symmetrisesti jalkapöydälle, kantapää on muistaakseni erilainen, kärkikavennukset ovat erilaiset ja koko on lapsen. Laillisesti ajatellen tämä on näin ollen uusi malli, samankaltaisuutta totta kai on ja Herrasmiehen sukkien mallineuleesta oma ideani lähti liikkeelle. Liikutaan semmosella alueella, jossa omatunto ratkaisee, ja minun omatuntoni sallii tämän verran erilaisen ohjeen kirjoittamisen ja jakamisen ilmaiseksi.

Kauhea vuodatus. Tekijänoikeudet on niin kuuma peruna. Ehkä et edes tarkoittanut omaa kommenttias tekijänoikeusnäkökulmasta? Kiitos joka tapauksessa myös kehuista.

Ja Maaria, päästään jatkamaan tekijänoikeuksista :). Malli on Shedir Knittystä, ei omani. Löytyypi seuraavasta erikoisnumerosta: http://knitty.com/ISSUEfall04/knittyF04surp.pdf . Tosi kiva kuulla, että oot löytäny mun blogista iloa ja innoitusta!

essi kirjoitti...

Ihania sukkia, jälleen :) Ja onhan nuo muutkin neuleet kauniita, varsinkin kasa pipoja herättää täällä hieman kateutta :)

nata- kirjoitti...

Voi, olipas kivoja sukkia! :)

Katija kirjoitti...

Mitä lankaa ovat ne yksinäiset unisukat (lila-harmaa-musta-raidalliset)? Näyttää tosi kivalta.

Ja jos se pussittaminen toimii noin hyvin, niin todellakin taidan kokeilla.

Maritta kirjoitti...

Ihania neulomuksia sulla valmiina! Sopii talven tulla :D

Lotta kirjoitti...

Kiitos, essi, nata- ja Maritta! Ja Katija, se on näemmä Regia Design Line by Erika Knightia, värinumero on 06451. On aika pehmosenki olosta tuommoseks perussukkalangaks. Voit pitää itseäsi yllytettynä ostamaan ;).

Kaisa kirjoitti...

Ihania neuleita kaikki!
Minä en ehdi varmaan vuodessa neulomaan noin paljon :D

Anonyymi kirjoitti...

Voi juku,ihania käsitöitä <3

Emma kirjoitti...

Ei kyllä miltään peruspipolta näytä, upeita! Mikä malli? :)

Anni kirjoitti...

Kyllä, ohjetta sinisiin sukkiin pyydetään! :) Hienon näköisiä kutomuksia.

Lotta kirjoitti...

Kiitos, Kaisa, Nina ja Anni.

Ja Emma, ei toki ole mun oma malli. Mun omat mallit koostuu tasan oikeista ja nurjista silmukoista :D. Malli on Shedir Knittystä.

ArualMaria kirjoitti...

Valtava kasa valmiita töitä. Erityisesti nuo Shedirit on hienoja.

Hepsi kirjoitti...

Upeita neuleita ja noin paljon!