Viimeviikonloppusen neuleretriitin ehdottomasti suurin anti mulle oli tämä:
Minä osaan kehrätä! Se on lankaa!
Sain tuolta kaikkien hyväsydämisten haltiakummien kuningattarelta, adevelta, hänen vanhan värttinänsä ja kaks pussia villaa, joilla alottaa kehruuharjotukset. Yks parhaista saamistani lahjoista ikinä! Olin joskus Ravelryssä sivumennen sanonu, että ois kyllä ihan paras lahja, jos joskus sais värttinän ja villaa - ja se nainen oikeasti laitto sen korvan taakse. Tuon ihan ekan kehruuharjotuksen tein hahtuvalangalla, ettei tarvisi samaan aikaan opetella värttinän pyörittämistä ja villan venyttämistä. Mutta seuraava harjotus aivan oikealla villalla on jo käynnissä:
Juu, ostin vielä itekkin villaa, kun sai halvalla tuommosta ihanaa pehmosta ja kuulemma alottelijalle sopivaa villaa, mutta ei kerrota kellekään...
Mut yllätti se, kuinka kehruu vei mennessään. Viis tuntia vaan pyöritin värttinää ja tein säiettä ja kertasin, vaikka viereisessä huoneessa oli käynnissä lankamyynti ja olis ollu ihania tuttuja juttuetäisyyden päässä. Hartiat oli aivan jumissa, koska onhan se nyt ihan suunnattoman jännittävää kehrätä ekaa kertaa. Mutta se oli niin kivaa! Osasin tehdä lankaa!
Neuleretriitissä sain kädestäpitäen-neuvoja kokeneemmilta kehrääjiltä, kotona oon ettiny videoita Youtubesta. Tämä oli musta aika hyvä video, vaikkakaan se ei vielä opeta, miten sitä villaa venytetään. Siihen oon kyllä onneks jo saanu avunlupauksen ystävältä, joka itte kehrää varmasti maailman kauneimpia lankoja.
torstai 31. maaliskuuta 2011
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Sortuma
Niin, ei pitänytkään, mutta kun...
Meillä oli eilen lankakutsut. Ja sitä lankaa oli oikeesti näin paljon:
Siis näin paljon:
Eli näin paljon:
Ja se oli näin ihanaa:
Ja mä ostin kuitenkin vaan viis vyyhtiä. Krhm.
Äiti-Puffa ajo siis meille eilisillaks esittelemään lankojaan asiaankuuluvien alennusten kera. Minä laitoin (yritin laittaa) herkkuja (yhdestä kakusta tuli ihan kuiva ja en vaan näytä millään pääsevän siitä yli), ihailtiin lankoja, siliteltiin, hipisteltiin, shoppailtiin ja loppuilta pidettiin tavallisehkoa neulemiittiä. Oli nii-in kivaa!
Mulla ei oo sen suurempia siteitä Puffalaan kun että tykkään äiti-Puffasta ja sen langoista. Jos haluisit vastaavat lankakutsut omaan olohuoneesees (mutta siinä on sitte riskinsä, niinkun tästä postauksesta huomaamme! :) ), niin ota yhteyttä äiti-Puffaan vaikka tuon mun linkkaaman blogin kautta. Minä meen nyt vastaamaan rästikommentteihini, pahoitteluni jos joku on ärtynyt tästä laiminlyönnistä :).
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Tiimipeitto
Tulin tehneeksi meille tämmösen tiimipeiton :).
"Tulin tehneeksi" eli alotin virkkaamisen pikkuhiljaa viime toukokuussa, kunnes tekele piti laittaa tauolle oikean käden keskisormen kipeydyttyä (oispa mulla varaa uusia virkkuukoukkukokoelma semmosiks pehmeävartisiks...). Tammi-helmikuun vaihteessa jatkoin palojen virkkailua, päättelyä ja ompelua ja noin tunti sitten sain viimesen sauman ommeltua :).
En taida pingottaa tai höyryttää tuota, vaikka reunimmaiset tilkut vähän kupruileekin. Kai ne käytössä oikenee. Jo kuvaaminen oli hankalaa, kun tuosta nyt tuli tommonen kaks pyylevää ihmistä peittävä puolijoukkueteltta, mulla ei riitä mielikuvitus sen pohtimiseen, missä ihmeessä tuota pitäis sen aikaa, että se kuivuis kastelusta/höyryttämisestä.
Oon kyllä muchos tyytyväinen! Kauhee vaiva ja kauheen puuduttavaa työtä loppua kohden (virkkaa 80 pikkulappusta viimeselle kerrokselle, päättele langanpäät ja ompele 240 pikkusaumaa...), mutta oi miten palkitsevaa. Tämän peiton sommitteluun oon omista tekeleistäni tyytyväisin, pienen sisäisen Göbbelsini silmää miellyttää rytmi ja järjestys.
Siinäkin mielessä valmistu juuri sopivaan saumaan tämä koko tiimin peittävä peitto, että Miäs sai töitä Helsingistä ja ollaan nyt alkuun viikot eri paikkakunnilla. Viikonloput on tarkotus omistaa entistä suuremmassa määrin köllöttelylle ja jättipeiton kanssa köllöttely on kivempaa kuin köllöttely peitotta. Tämä on siis semmonen blanket of loooooove :).
"Tulin tehneeksi" eli alotin virkkaamisen pikkuhiljaa viime toukokuussa, kunnes tekele piti laittaa tauolle oikean käden keskisormen kipeydyttyä (oispa mulla varaa uusia virkkuukoukkukokoelma semmosiks pehmeävartisiks...). Tammi-helmikuun vaihteessa jatkoin palojen virkkailua, päättelyä ja ompelua ja noin tunti sitten sain viimesen sauman ommeltua :).
En taida pingottaa tai höyryttää tuota, vaikka reunimmaiset tilkut vähän kupruileekin. Kai ne käytössä oikenee. Jo kuvaaminen oli hankalaa, kun tuosta nyt tuli tommonen kaks pyylevää ihmistä peittävä puolijoukkueteltta, mulla ei riitä mielikuvitus sen pohtimiseen, missä ihmeessä tuota pitäis sen aikaa, että se kuivuis kastelusta/höyryttämisestä.
Oon kyllä muchos tyytyväinen! Kauhee vaiva ja kauheen puuduttavaa työtä loppua kohden (virkkaa 80 pikkulappusta viimeselle kerrokselle, päättele langanpäät ja ompele 240 pikkusaumaa...), mutta oi miten palkitsevaa. Tämän peiton sommitteluun oon omista tekeleistäni tyytyväisin, pienen sisäisen Göbbelsini silmää miellyttää rytmi ja järjestys.
Siinäkin mielessä valmistu juuri sopivaan saumaan tämä koko tiimin peittävä peitto, että Miäs sai töitä Helsingistä ja ollaan nyt alkuun viikot eri paikkakunnilla. Viikonloput on tarkotus omistaa entistä suuremmassa määrin köllöttelylle ja jättipeiton kanssa köllöttely on kivempaa kuin köllöttely peitotta. Tämä on siis semmonen blanket of loooooove :).
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Sukkia, yllätys yllätys
On (taas) vähän semmonen olo, että plääh. Ei jaksa tehdä gradua, kun sen teorian miettiminen on niin työlästä. Ei jaksa siivota, varsinkaan ei jaksa imuroida. Nämä sukat tein valmiiks, kun ne oli kesken ja kun käsitöiden tekeminen on tapa. (Tämän takia pitää aina olla monta käsityötä kesken samaan aikaan: kun välillä iskee plääh ja uudet mallit ei kiinnosta, voi pikkuhiljaa tehdä keskeneräsiä pois.)
Tein itelleni Eevat vähän paksummalla langalla ja paksummilla puikoilla. Mun tassuni kun ei ole kapoinen. Tunsin tarvetta uusille vaaleanpunasille unisukille ja Araucanian Rancon ja Eevat oli mielessäni parittanu toisilleen. Ranco oli yllättävän pehmosta lankaa, mutta malli - voi elämä, että mun on tarvinnu suunnitella vaivalloinen malli...
Eeva, Araucania Ranco 76 g, 2,5 mm puikot.
Nancyn sukat ei nekään ollu kaikista yksinkertasimmat - toisen varren jouduin purkamaan alkutekijöihinsä, kun ei ollu aritmetiikka ihan hallussa - mutta ne jotenki lensi puikoilta. Oisko se sitten tuo Kirjo-Pirkka taas.
Nämä on ehkä parhaiten istuvat sukat, jotka mun puikoilta on päässy.
Little Child's Sock (Knitting Vintage Socks), Kirjo-Pirkka 85 g, 2,5 mm puikot.
Nyt Revontulitee-kupillinen loppuun, sitten kaupungille kahville kaverin kanssa. Jos se plääh sillä lähtis.
Tein itelleni Eevat vähän paksummalla langalla ja paksummilla puikoilla. Mun tassuni kun ei ole kapoinen. Tunsin tarvetta uusille vaaleanpunasille unisukille ja Araucanian Rancon ja Eevat oli mielessäni parittanu toisilleen. Ranco oli yllättävän pehmosta lankaa, mutta malli - voi elämä, että mun on tarvinnu suunnitella vaivalloinen malli...
Eeva, Araucania Ranco 76 g, 2,5 mm puikot.
Nancyn sukat ei nekään ollu kaikista yksinkertasimmat - toisen varren jouduin purkamaan alkutekijöihinsä, kun ei ollu aritmetiikka ihan hallussa - mutta ne jotenki lensi puikoilta. Oisko se sitten tuo Kirjo-Pirkka taas.
Nämä on ehkä parhaiten istuvat sukat, jotka mun puikoilta on päässy.
Little Child's Sock (Knitting Vintage Socks), Kirjo-Pirkka 85 g, 2,5 mm puikot.
Nyt Revontulitee-kupillinen loppuun, sitten kaupungille kahville kaverin kanssa. Jos se plääh sillä lähtis.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)