perjantai 7. lokakuuta 2011

Hyviä päätöksiä

Olen tehnyt viime aikoina pari hyvää päätöstä.

ufot 10

1. Alan taas kutoa villatakkeja itelleni. Alotan Novitalaisista langoista ja teen tämän hetken mittojen mukasia vaatteita. Kivempi olo sitä on pulleanakin, jos on kivoja vaatteita. Tästä tulee Modassa 5/2008 julkaistu mohairtakki, paitsi ettei siitä tule mohairia (olen riidoissa mohairin kanssa, se ei totellu mua kun yritin kutoa yhtä toista villatakkia).

ufot

2. Pussitan aina kahden kuukauden välein ison joukon lankaa sopivien puikkojen ja ohjeiden kanssa. Sitten pyrin tekemään ne parin kuukauden aikana. Oleellista on, että a) pusseihin valikoituu pääasiassa neuleita, jotka vaan kutsuu juuri sillä hetkellä ja b) että pusseissa on vähemmän neuleita kuin mitä parin kuukauden aikana ehdin kutoa. Koitin tätä jo aiemmin syksyllä ja se toimi niinkun häkä, oli ihanaa kaivella pussien joukosta uutta kudottavaa. Ja tuli käytettyä omia lankavarastoja inspiraationa, mikä vasta onkin kannatettavaa. Tästä läjästä on syntymässä edellä mainitun villatakin lisäksi

- Origami-sukat kirjasta Knitted Socks East and West, hyvin punaisesta Wollmeisesta
- Winding Way Mitts mustasta alpakasta, töitä varten
- Ysoldan suunnittelemat Veyla-kämmekkäät hiekanvärisestä Shibui Knits Sockista
- Revontuli-huivi vadelmaisesta vironvillasta
- Evelyn Clarkin Heartland Lace Shawl punaisesta alpakasta
- röyhelöhuivi mustasta mohairista (jos ikinä lepyn sille mohairille)
- Kotitiikeri-sukat Handun alpakkasukkalangasta
- nallepuku ruskeasta Vilma-sukkalangasta ystävän vauvalle
- Suomusukat vaaleanpuna-harmaakirjavasta Nallesta

Eikä haittaa, jos kaikki suunnitelmat ei toteudu. Se on semmonen mun ihan viime aikoina oppima uus asia. Että suunnitelmat muuttuu. On esimerkiks aivan sallittua heittää roskiin semmonen villatakintekele, jota ei vaan kerta kaikkiaan halua kutoa eikä edes valmiina pitää ja johon on käytettävänä aivan kamalaa lankaa. Huspois vaan semmoset.

8 kommenttia:

Raitalammas kirjoitti...

Hauska idea! Kesällä KYH:n aikoihin laitoin keskeneräisiä töitä isoihin minigrippusseihin. Sekin oli aika toimiva tapa.

Marika kirjoitti...

Minulla on myös toi pussitus taktiikkaa ristipistoissa ja neuleissa. Joskus se toimii, joskus taas ei. Mutta suunnitelma ainakin on loistava ! ;-)

Hansu kirjoitti...

Kuulostaa mukavalta :) Mulla on vaan mielessä nuo seuraavat työt ja joskus tulee aloitettua ihan liian monta työtä yhtä aikaa..

emilia kirjoitti...

tosi hyvä idea tuo pussitus! taidan kyllä kopioida tuon heti. mulla on lankoja jo lajiteltuna joululahjoja varten, mutta tarvii varmaan parit pussit vielä ommella :)

Mari kirjoitti...

Pussitusidea kuulostikin niin hyvältä, että mä lähden tähän mukaan. Kokeilen, josko näin saisin käytettyä lankavaraston takahyllyjen seinäkukkasetkin :)
Kiitos ideasta!

särmä kirjoitti...

Ihania suunnitelmia ja mikä ihana pussukkakasa! Pitääkin taas joku päivä kaivella suunnitellut pussukkakankaat esiin ja surautella pari pikkukassia.

Mullakin toimii parhaiten tuo "rajoitettu vapaus". On jotenkin helpompi inspiroitua ja keskittyä varastolangoista neulomiseen, kun ei vyöry koko varaston laajuus kerralla suunnitelmiin. Ja sitku keskittyy ensin vain tiettyihin lankoihin, tuntuu seuraava satsi jo ihan kuin uusilta langoilta:)

Mä niin ootan ens viikonloppua<3

Katija kirjoitti...

Pussukkaidea on aivan loistava, kiitos siitä! Minäkin taidan napata sen omaan käyttöön. Ehkä aluksi sellaisena versiona, että pussitan keskeneräiseni. Silloin on huomattavasti helpompi tarttua niihin, kun ei tarvitse aloittaa pähkäilemällä jotta mikä lanka, mitkä puikot, missä ohje... Tosin joitakin uusiakin töitä voisi laittaa, että säilyy hyvä fiilis tekemisessä.

Mulla ei kyllä ole ollenkaan tarpeeksi kivoja pussukoita, mutta ehkä minigripitkin menettelee hätätapauksessa.

ArualMaria kirjoitti...

Hauska idea, näyttää ihanalta tuo sun pussikasa! :D Nimenomaan, mäkin olen vasta äskettäin oppinut sietämään sitä, että suunnitelmat muuttuu, eikä se ole niin vakavaa. Nykyään osaan jopa välillä iloita siitä, kun inspiraatio lähteekin viemään johonkin aivan toiseen suuntaan! ;-D