tiistai 17. toukokuuta 2011

Rätei ja lapui

Lisää tiskirättejä. Miksi tiskirättejä? Miksi kukaan kutoo tiskirättejä?

Noh. Siihen on useampikin syy.
1. Imuteho. Merseroimattomasta puuvillasta tai bambusta rätit imasee nesteen sisäänsä niinku sen yhen talouspaperimainoksen elefantit. Ei joudu vääntämään rättiä kuivaks ja kuivaamaan uudelleen ja vääntämään ja kuivaamaan ja... ad infinitum.
2. Hankausteho. Todistin tämän taas viime viikonloppuna. Hinkkasin ja hinkkasin sieniliinalla Helsingin kämpän tiskipöytään jämähtäneitä kastiketahroja (jostain syystä Miäs on kykenemätön pyyhkimään niitä tuoreeltaan). Sitten meni hermo ja kaivoin muuttolaatikosta esiin bambusen Yoshi-rätin. Pyyhkäsin tahran päältä kolme kertaa kudotulla rätillä ja se oli siinä. Kolme kertaa, miettikää sitä.
3. Ekologisuus. Mieluummin kestävää ja lopulta maatuvaa luonnonkuitua kun muovista sieniliinaa tai chifonettea tai mitä tahansa.

Ja ei. Ei ne oo ällöjä eikä haise. Siksi.

Joten kudoin meille sinne tulevaan Helsingin kämppään niin ison läjän rättejä, ettei varmana ikinä oo räteistä pulaa. Kehittelin päästäni erilaisia mallineuleita, jotka vois toimia rätissä, ja kunhan pääsen itekkin Helsinkiin asti, alkaa testaus. Tämmösiä niistä tuli, raportoin testivoittajat sitten joskus:

finishedobjects 050

finishedobjects 049

finishedobjects 048

finishedobjects 047

finishedobjects 046

finishedobjects 044

finishedobjects 043

finishedobjects 042

finishedobjects 040

finishedobjects 045

Mutta ei siinä vielä kaikki. Tarvittiin myös väreihin sopivia pannulappuja. Tarvittiin tarvittiin.

finishedobjects 054

finishedobjects 052

Näissä on mallina Crazy Cloth Dishcloth (ravlink), mutta paljon helpommalla olis varmaan päässy käyttämällä ihan suomalaista Himppu-mummun patalapun ohjetta. Suosittelen joka tapauksessa tuota mallia, se on äärimmäisen koukuttava, kunhan sen logiikan ensin hoksaa :).

Neljän eri punasen Smartin jämistä syntyi vielä pari ihan tavallista lappusta.

finishedobjects 056

Että juu. Taas on varusteltu. Välineurheilua se on se ruuanlaittoki.

14 kommenttia:

MariJ kirjoitti...

Ihania rättejä ja lappuja! :)

Kyllä ne muuten haisee, jos perheen isäntä pyyhkii rätillä pöydälle kaatuneen maidon, eikä huuhtele rättiä kunnolla sen jälkeen... ;) Mutta onneksi ne voi pestä kuudessakympissä - ja niitähän on varalla tusina, että voi olla useampikin pyykissä kerralla. :)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun sulla on tiskirättejä tarpeeksi, voin kertoa, että vielä bambuakin ihanampia ja kätevämpiä tulee pellavalangasta. Että uusia puikoille vaan. Ja samalla systeemillä pellavasta voi tehdä myös käsipyyhkeet keittiöön. Toimii.
-Maria

emilia kirjoitti...

Tosi hienoja rättejä! Meidän viistoista kulmasta kulmaan neulottua ainaoikein-hamppurättiä on ihan kamalan tylsät. Tarvii saada kans tollasia hienoja... Toisa pellavalanka kuulostaa houkuttelevalta :)

ColibriDreams kirjoitti...

Juu, neulotut tiskirätit on niin paljon parempia! Pitäiskin taas vaihteeksi neuloa muutama.

Altocumulus kirjoitti...

Pellavan lisäksi annan kyllä äänen hampulle, Allhemp 6:sta tehdyt on parhaita just sen hankaustehonsa kanssa. Mutta on sulla tuossa rätti poikineen, mahdoton määrä!

Koo kirjoitti...

Pellavaa tuolla ehdittiinkin jo mainostamaan mutta varmuuden vuoksi myös minä kehun sitä.
Olen neulonut ohuesta pellavasta kaksi rättiä, toisen sileää ja toisen aina oikein, virkannut reunoista yhteen. Näin saa hyvin toimivan "kaksiteho"-rätin. =D

virve kirjoitti...

Hienoja luutuja! Pitäis viimein itelle tehdä myös. Olen tehnyt muutaman bambuisen lahjaksi, ja kovasti niitä on kehuttu. Todistetusti ne on hyviä jos eräs koulukäsitöiden jälkeen neulomatta elänyt ihminen alkaa sellaista kokeiltuaan neuloa itselleen omaa.

Marsvin kirjoitti...

Iso tykkäys!

PikkuUnelmia kirjoitti...

Ehdottomasti, mikään ei voita kestäviä ja pestäviä ekologisia keittiörättejä! Inhoan kaikkia lähestulkoon kertakäyttöisiä liinantapaisia lappuja. Ja jos jotakuta huolettaa rättien hygieenisyys, niin mikään ei estä heittämästä niitä pyykkikoriin joka päivä! Sun rätit on tosi hienoja, ja pannulaput myös! Teille siis tulllee punaista uuteen keittiöön!?!?

viuhti kirjoitti...

Kyllä kelpaa siivota, hinkata ja jynssätä, oot ollut aikas reipas ja taitava rätinneuloja!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania lappusia. Mutta nuo on niin kauniita, että kuinka niitä ollenkaan raaskii käyttää tiskirätteinä? :) Oon miettinyt, että pitäis varmaan itsekin joskus kokeilla tehdä tiskirättejä itse, sehän olis varmaan just mainio tapa kokeilla erilaisia mallineuleita.

juuli kirjoitti...

Ooh, ihania!

Tintti kirjoitti...

Ihania värejä!

ArualMaria kirjoitti...

Onpa ne hauskoja, noihin jää koukkuun. :) Minä vannon kans neulottujen rättien nimeen. Ja tosiaan hamppu ja pellava kannattaa myös kokeilla. Hampulla hankaus sujuu. :)