sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Jalat ylös

feet up 015

Eilen oli sukujuhlat, 18 ihmistä kaksiossa, 7+4 ruokalajia ja monenlaista mukavaa. Tänään on löhöpäivä, rääppiäispäivä, bloggauspäivä, uudet villasukat jalassa. Ja ehkä ihan vähän Guitar Heron pelausta nyt kun vihdoin uskaltauduin rumpuihin.

Ensin kuitenkin sukkaohje ja kakkuohje, s'il vous plait.

SUOMUSUKAT


slowed down 013

Tämä ohje on sukkiin, joihin tulee varteen 56 silmukkaa. Kokoa pystyy vaihtelemaan puikkokokoa ja lankaa vaihtelemalla - valitsethan siis nämä omien mieltymystesi ja käsialasi mukaan. Mallisukat on tehty 7 veljeksen paksuisista langoista 3,5 mm:n puikoilla tiukalla käsialalla ja ne sopivat tassumalliseen koon 39/40 jalkaan. Langan menekki vaihtelee varren pituuden mukaan 120 grammasta 140 grammaan.

Luo 56 silmukkaa neljälle sukkapuikolle, yhdistä renkaaksi. Neulo *1 n, 5 o, 1 n*, toista kerroksen loppuun. Itse neulon nurjien silmukoiden jälkeiset oikeat silmukat aina kiertäen. Toista ensimmäinen kerros vielä kerran ja siirry sen jälkeen kaavioon.

-IIIII-
-\oIo/-
-IIIII-
-IIIII-

- nurin
I oikein
o langankierto
/ 2 o yht
\ 2 o yht takareunoistaan

[Jos joku tietää hyvän ja edullisen tavan tehdä kaavioita blogiin liitettäväks, saa vinkata...]

sukkia, socks 006

Toista kaaviota haluamasi määrä. Kokonaisen 7 veljestä -kerän vieviin sukkiin olen tehnyt varteen 15 mallineuleen toistoa.

Kun varsi on halutun pituinen, aloita kantalappu. Käännä työ ja neulo 3. ja 4. puikon silmukat nurin. Käännä työ ja neulo nämä 28 silmukkaa *nosta 1 nurin neulomatta, 1 o*, toista. Toista näitä kahta kerrosta, kunnes kantalapun korkeus on 28 kerrosta.

Käännä kantapää. Eli neulo 18 n, 2 n yht, käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka oikein neulomatta, *nosta 1 n neulomatta, 1 o*, toista *...* yhteensä 4 krt., nosta 1 o neulomatta, neulo seuraava silmukka oikein, nosta nostettu silmukka neulotun yli. Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta, 8 n, 2 n yht. Toista näitä kahta viimeksi selostettua kerrosta, kunnes puikoilla on yhteensä 10 s.

theme and variation 012

Poimi kantalapun reunasta 15 silmukkaa kantapään 10 silmukan jatkoksi. Jatka jalkapöydän 28 silmukalla mallineuletta kaavion mukaisesti. Poimi neljännellä puikolla kantalapun toisesta reunasta 15 silmukkaa ja neulo kerroksen ensimmäisen puikoin 5 ensimmäistä silmukkaa tälle viimeiselle puikolle. Kerroksen vaihtumiskohta muuttuu siis keskelle jalkapohjaa.

Neulo seuraavalla kerroksella 5 o, 12 o takareunastaan, 2 o yht, 1 o takareunastaan, jalkapöydän silmukoilla mallineuletta kaavion mukaan, 1 o takareunastaan, 2 o yht takareunoistaan, 12 o takareunoistaan ja 5 o.

Seuraavalla kerroksella neulo ensimmäisen puikon silmukat oikein, jalkapöydän silmukoilla mallineuletta ja viimeisen puikon silmukat oikein.

Seuraavalla kerroksella neulo sileää oikeaa, kunnes ensimmäisellä puikolla on jäljellä 3 s . Neulo 2 o yht ja 1 o. Jalkapöydän silmukoilla neulotaan edelleen mallineuletta. Viimeisen puikon silmukat neulotaan 1 o, 2 o yht takareunoistaan, sileää oikeaa puikon loppuun.

Toista näitä kahta viimeksi selostettua kerrosta, kunnes ensimmäisellä ja viimeisellä puikolla on jäljellä 12 s.

finishedobjects 005

Jatka näiden kiilakavennusten jälkeen ensimmäisellä ja viimeisellä puikolla sileää oikeaa ja jalkapöydän puikoilla mallineuletta. Omaan jalkaani sopiviin sukkiin tulee teräosaan yhteensä 10 mallikerran toistoa, joista 6 on kiilakavennusten jälkeen.

Jalkaterän pituuden saat sovitettua itsellesi sopivaksi seuraavasti: Mittaa sukan pohjasta, kuinka pitkä pätkä omalla käsialallasi tulee 18 kerroksesta sileää neuletta. Sovita sukkaa jalkaan ja kun halutusta pituudesta puuttuu tämän 18 kerroksen pituuden verran, lopeta mallineuleen teko.

theme and variation 013

Aloita varvaskavennukset. Eli neulo ensimmäisen puikon silmukat oikein, toisella ja kolmannella puikolla *5 o, 2 o yht*, toista *...* yhteensä 4 kertaa, neulo neljännen puikon silmukat oikein.

Neulo 2 krs o.
Seuraavalla kerroksella toista *4 o, 2 o yht* yhteensä 8 kertaa.
Neulo 4 krs o.
*3 o, 2 o yht*
Neulo 3 krs o.
*2 o, 2 o yht*
Neulo 2 krs o.
* 1 o, 2 o yht*
Neulo 1 krs o.
*2 o yht*

Katkaise lanka ja pujota se viimeisten kahdeksan silmukan läpi. Kiristä, päättele nurjalle puolelle.

Se oli sukkaohje. Seuraavaks ohje helppoon kakkuun, jota on tarjottu nyt ystäville ja sukulaisille hyvällä menestyksellä :). Alkuperäisohjeesta kuuluu kiitos Rouva Valaalle.

HUNAJAINEN OMENAKAKKU


feet up 005

6 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sokeria
1 dl mantelirouhetta
1 tl leivinjauhetta (voi laittaa puoltoistakin)
1 tl jauhettua inkivääriä (voi laittaa tätäkin puoltoista)
1 tl vaniljasokeria

- Kuivat aineet sekaisin keskenään.

3 munaa
2 dl Bulgarian jogurttia tms.
1 rkl hunajaa
1 1/2 isoa, hapanta omenaa paloina
0,5 dl rypsiöljyä

- Kosteat aineet sekaisin keskenään.

- Kuivat ja kosteat aineet sekaisin - älä sekota liikaa, ettei leivinjauhe ala tehdä temppujaan ennenaikasesti.

- Uuniin 175 asteeseen noin tunniksi.


Pahoitteluni maratonpostauksesta :). Poistun närppimään viimesiä kakunjäänteitä.

feet up 022

feet up 021

feet up 019

feet up 017

feet up 016

19 kommenttia:

diutu kirjoitti...

Yksi helppo tapa tehdä kaavio: tee taulukko taulukkolaskentaohjelmalla (Excel, Open Office Calc tms.), maalaa haluamasi alue siitä ja copy-pasteta kuvankäsittelyohjelmaan, tallenna kuvamuotoon ja liitä kuvana blogiin.

Noilla ohjelmilla saa tosi siistejä taulukoita, kun muotoilee solut neliöiksi, lisää niihin reunaviivat ja keskittää tekstit (symbolit).

MariL kirjoitti...

Ihanat nuo sukat, kaunis malli! :) Minä teen omiin sukkiini yleensä 7 veljeksellä paljon vähemmän silmukoita, Nallellakin yleensä vain noin 50 silmukkaa, vaikka jalkani koko on 38-39. Joten pitäisi ehkä testata tuota mallia jollain tosi ohuella langalla. :) Tuo kyllä näyttää sopivan hyvin 7 veljestä raitalangoille. :)

Lotta kirjoitti...

diutu: sepä se, kun ei oo kuvankäsittelyohjelmaa :(. Tarvis guuglailla jotain ilmasta.

Mari: kiitos! Mitenkäs se Novitan uus Tico tico, sillä vois tulla sun käsialalla sopivia sukkia?

diutu kirjoitti...

Oho! Oletin automaagisesti, että siulla on kuvankäsittelyohjelma kun blogissasi on niin mainioita kuvia.

No, jos siulla on käyttöjärjestelmänä Windows, niin vanha kunnon Paint Apuohjelmista osaa kyllä liittämisen ja rajaamisen.

Ja Paint Dot Net on hyvä ilmainen ohjelma. :]

Inkeri kirjoitti...

Kaunis sukkamalli, kiitos, kun laitoit sen blogiisi.

Puffala kirjoitti...

Ihanat sukat! Kiitos julkaisemisesta! Nää menee ehdottomasti to-do-listalle!

Nina kirjoitti...

Tosi nätit sukat! Mä olenkin etsinyt sukkaohjetta vähän paksummalle langalle, joten nää vois vaikka tehdä tässä lähiaikoina. :)

laurar kirjoitti...

Oho, mikä multipostaus. Kiitos resepteistä - sekä sukkien että kakun. Ensimmäinen taitaa mennä kokeiluun ihan kohta pian. Onko tää nyt se sukkamalli, jota hioit ja viilasit ja neulot sitten mummonakin? ;)

laurar kirjoitti...

Niin ja sit piti vielä kysyä, että mitäs ihanan pinkkiä noista violettiraidallisista Suomuista pilkistää. Onks Succaplokkeja tuonkin värisinä? Pakko saada.

Riikka kirjoitti...

Kaunis sukkaohje! Kiitos kun jaat sen meille muille! =)

Sisko kirjoitti...

Kauniit sukat! :)

Kokeiles kaavion tekoon vaikka Gimpiä, se on kuvanmuokkausohjelma, jonka saa ilmaiseksi netistä. Kaavio on helppo tehdä ensin taulukkolaskennalla, jonka jälkeen siitä otetaan Gimpillä screenshot. :)

Lotta kirjoitti...

diutu: kiitos! Kattelen tuota sun mainittemaa ohjelmaa, winkkari on kyllä, mutta Paint on muistaakseni jotain melko raivostuttavaa :D.

Inkeri: kiitos ja ole hyvä vaan :).

Äiti-Puffa: kiva kuulla :). Stalkkaan Ravelryä ja annan niille sydämen heti ku ovat valmiit!

Nina: kiitos ja kiva, stalkkaan suaki Ravelryssä ;).

Laurar: juu, juuri se malli :). Veljentytölle pitäiski tehä taas yhet uudet... Ja joo, succaplokit ne vaaleenpunaset on. Etsy-kaupassa oli kerran, kun sinne jotenkin kummasti eksyin ja tilasin heti :). Kantsii kysellä, oisko niillä matskua vielä, tekevät kuitenki tilauksestaki.

Riikka: kiitos ja eipä kestä :).

Sisko: ahaa, kiitos! Gimpistä olin jotain kuullukki. Täytyy tutkailla tuota ja sitä diutun mainitsemaa ohjelmaa, eiköhän niistä jompikumpi istu mun koneelle :).

Kaisa kirjoitti...

Kaunis sukkamalli!
Paksulle langalle ei ole liikaa ohjeita olemassa.

särmä kirjoitti...

Kiitos ohjeesta sukkiin, mallineule sopii niihin mainiosti. Ehkä poistankin ravelryn jonostani yhden ohjeen, joka ei lopulta miellytäkään niin kovin, ja laitan sun sukat tilalle. Mulla on aika kaposet jalat ja oon käyttäny veikkasukissa vaan 11s/puikko, eli mun täytyy varmaan vähän säätää, kun tykkään, et sukat saa olla tiukat. Mut luulen, et se säätäminen vois olla vaivan arvosta, sen verran hienot noi sukat on:)

Katri kirjoitti...

Tosi nätit sukat, kiitos ohjeesta! Mulla onkin varastossa pari kerää tuota raidallista 7-veikkaa, nyt tiedän mitä niistä teen!

Unknown kirjoitti...

Kauniita sukkia, kiitos myös ohjeesta :)
Ihana postaus kaiken kaikkiaan, oli kivaa luettavaa !

Lotta kirjoitti...

Kaisa: no eipä ole juu! Tää oli taas ihan omiin tarpeisiin kehitelty :). Kiitokset vaan kehuista!

särmä: hmm... kyllähän tuo mallineule antaa paljon anteeks ja saishan siitä heti puikolta kaks silmukkaa pois, jos tekis väliin vaan yhden nurjan. Raportoithan, kuin käy :).

Katri: kiitos ja kiva kuulla, että ohje tulee käyttöön :).

Lettu: kiitos ja mukava kun tykkäsit!

Lotta kirjoitti...

Kaisa: no eipä ole juu! Tää oli taas ihan omiin tarpeisiin kehitelty :). Kiitokset vaan kehuista!

särmä: hmm... kyllähän tuo mallineule antaa paljon anteeks ja saishan siitä heti puikolta kaks silmukkaa pois, jos tekis väliin vaan yhden nurjan. Raportoithan, kuin käy :).

Katri: kiitos ja kiva kuulla, että ohje tulee käyttöön :).

Lettu: kiitos ja mukava kun tykkäsit!

Unknown kirjoitti...

JOo, mäkin haluan tuollaiset, kauniit! Ainoa vaan et teen itsekin itselleni sukkia max 48 silmukalla enkä osaa tuota mallineuletta laskeskella ja säätää. Mut tico tico tai nalle vois mennä kokeiluun... Tai sit pitää säätää. Oon siinä onneton.