sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Väliaika, suklaata ja lankaa!

On vähän semmonen väliaika menossa. Historiallista kyllä, melkeen kaikki keskeneräset työt alkaa olla valmiina enkä oikeen tiiä, mille seuraavaks alkais. Tiiän kyllä, mitä teen joululomalla, mutta en sitä, mitä tekisin nyt.

Ja sit ihastuin vähän jalustalla leikkimiseen :). Väliaikatyöt esitellään siis oikeen perusteellisesti.

väliaika 001

Pipo piponen ja huivi huivinen edestä.

väliaika 002

Pipo piponen ja huivi huivinen sivusta.

väliaika 003

Pipon resorin helmiset jossakin, mikä oli tarkoitettu lähikuvaksi.

väliaika 004

Huivisen koko värikirjo esillä.

Pipo on Soul Kim Hargreavesin kirjasta Amber. Suosittelen. Vaikkakin muokkasin resoria niin, että en tehny kahen silmukan palmikonkiertoja (vai miks nyt haluaakaan heitä kutsua) nurjalla puolella enkä laittanu helmiä jokaselle oikealle kerrokselle. Lankana on Shokayn jakkilankaa, jota sain MissViiviltä Ravelry-vaihdossa. Kivan olosta, ei kutita yhtään (ja mun otsani kyllä huomais, jos sellasia aikeita olis) ja väri on herkullinen. Grammoissa meni semmonen 78g, eli yhdestä vyyhdistä sain koko hattusen aivan kevyesti.

Huivi taasen on Lacy Baktus, johon käytin yhden kerän Regian Hand-Dye Effectiä niin tarkkaan kuin vaan osasin. Upeat värit langassa ja lopputulos on kiva, ei kutita, mutta auta armias, miten muovisesti se narsku kutoessa... vaikka koostumus onkin aivan tavallinen sukkalankakoostumus, noin 20% polyamidia ja loput villaa.

Niin. Ja enempää en osaakaan sanoa neuleista. Sen sijaan Särmän kanssa tehdyn jouluvaihdon paketin hehkuttaminen on hyvin, hyvin helppoa.

väliaika 005

Mun saama paketti oli niin muhkea, ettei se mahtunu edes tuommoseen kohtalaisen kookkaaseen pahvilaatikkoon. Pahvilaatikosta itestäänkin tykkään.

väliaika 006

Paketissa sisällä oli kaimani (Lotta Joku, ei tunnettu tarkemmin) suunnittelemasta kankaasta iiiiso kassi, maailman ihanimmasta kuosista tehty pienempi siilikassi, kierrätyskankainen söpöinen kassi ja tee-se-itse-lammaskassi. Just ku kaipasin kasseja neuleprojekteille! Hämmentävää selvänäköisyyttä :).

väliaika 007

Paketissa oli reilun kaupan tummaa suklaata, ihanan olosta teetä ilman mitään sitrushedelmiä, kaunis ruudullinen muistikirja, kynä ja kortti, joka pääsee jonnekin esille, kunhan löydän sen just sopivan paikan.

väliaika 008

Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä paketissa oli huikea määrä lankaa. Vanhan roosan väristä lankaa pienen villatakillisen verran ja käsinvärjättyä villalankaa varmaankin parien kirjoneulelapasten verran, viimeksi mainittukin hyvin lottamaisen väristä.

Ihana paketti. Ihanampi Särmä, helpotti kovasti lankalakon pitämistä. Olen nimittäin ollut nyt 23 päivää aivan kokonaan ostamatta lankaa ja aikomus on jatkaa totaalikieltäytymislinjalla aina 31.12.2010 asti. Ehkä senkin takia seuraava projekti vähän hakee itseään, kun nyt on pakko neuloa jo olemassa olevasta stashista enkä meinaa osata päättää, mitä ihanuutta kutoisin ensin :).

Mukavan pienet on siis ongelmat tällä väliajalla.

11 kommenttia:

MevrouwWalvis kirjoitti...

Ihanan värinen pipo-huivi-setti! Ja hieno lahjapakettikin. Ja postattu just kun kaipasinkin jotain kivaa luettavaa:)

Nina kirjoitti...

Ihana paketti! Ja ihana pipo piponen ja huivi huivinen myös! :)

Hepsi kirjoitti...

Kaunis setti!

särmä kirjoitti...

Ihana, et tykkäsit:) Mä pohdin sen huopalangan väriä pitkään, et onks se liian marjapuuro, mun silmään se näytti viel just ja just vadelmanpunaselta. Toivottavasti keksit siitä jotain.

Ja sä luit mun ajatuksia sen toisen langan kohdalla, koska unohdin mainita, et se vois näyttää kivalta kirjoneuleessa.

Mä en oo viel avannu sun pakettia, vähän oon tunnustellu kyllä:D Mut aattelin yrittää kestää aattoon asti.

A-K kirjoitti...

Ihan mielettömän kivan näköinen pipo-huivi-setti ja vielä kivemman näköinen lahjalaatikko! :) Kyllä nyt kelpaa joulun tulla.

Eiköhän se seuraavakin työ löydä luoksesi, kunhan kätköjen lankakerät ja Raverlyn jono kohtaavat päässäsi joku kaunis talvipäivä.

Karoliina kirjoitti...

Tuosta pipo-huivi-setistä kannattaa pitää tiukasti kiinni jos minä olen lähestöllä ;)

Hieno paketti sulla!

MariL kirjoitti...

Ihanan väriset pipo piponen ja huivi huivinen! :)

ColibriDreams kirjoitti...

Kaunis setti, varsinkin huivi on aivan syötävän ihanan värinen! ja mahtavan paketin sait!

ikki kirjoitti...

aivan ihana pipo. Vois jopa sopia mulle joka ei ole pipo ihminen ollenkaan!

JennyF kirjoitti...

Olenpas kade, kun on vapaus tehdä mitä vaan. Mulla kun taas kävi niin, että hiki hatussa teen joululahjoja, eikä rennosta neulomisesta ole tietoakaan...oppisko jo ensi vuonna...

aura kirjoitti...

Kiva setti! Mulla on suunnitelmissa neuloa myös Lacy Bactus Hand-dye Effectistä, mutta vihreänsävyisestä.