tiistai 20. lokakuuta 2009

Pallopäiden pipotehtaalla

Nyt alkaa olla se aika vuodesta, kun yhtälö kuvaushaluinen x Miäs + päivänvalo = kuva alkaa olla mahdottomuus. Hätä keinot keksii. Ei nää nyt niin paljon pahempia liene kun ne normaalit, ite itestä otetut kuvat :).

hats 006

Lotta Ykkösellä petroolinvärisestä Maijasta kolmosen puikoilla kudottu myssy, jonka malli on peräisin allekirjoittaneen omasta päästä. Siis keksin ite sen neulemallin... (Voi voi, ollaan ekassa kuvassa ja jo meinaan sotkeentua omiin sanaleikkeihini!) Mallikerrassa oli muutama kerros ainaoikeaa, muutama kerros sileää, reikärivi, muutama kerros sileää ja niin edelleen, menekki 63g. Lisäkuvia Flickrissä. Lotta Kakkosella sininen puuvilla-villamörvelö, materiaalina Marks&Kattensin Bomull. Lanka oli aivan mallikasta, alunperin pohjana ollut malli kivahko, omat sovellukset fiaskoja. Ei siitä sen enempää.

hats 007

Yllä syysmallistoa Designer Knitsistä, alias Vogue Knittingistä. Lotta Ykköselllä Side Cable Hat Hannalta voitetusta käsinkehrätystä salaperäisyyslangasta (ei riitä mun tuntemukseni muuhun, kun että villaa siinä on). Painoa 71g, eli lankaa on vielä jäljellä. Lotta Kakkonen on puolestaan sonnustautunut vielä pingottamattomaan Vine and Lace Beret'hin, jonka materiaali on Priimasta aikanaan hamstrattua Wendyn Emu Superwashia. Ihanaa. Ja halpaa. Malli oli mukava, loppuun asti mietitty, nopea ja helpohko. Langan menekki 79g.

hats 009

Toimitus jää harkitsemaan, pingotetaanko tätä baskeria ollenkaan.

hats 011

Tässä kuvassa sekä Lotta Ykkösellä että Lotta Kakkosella on yllään vähän epäonnistunut, mutta täysin käyttökelpoinen yritelmä. Lotta Ykkösen lila baskeri kuuluu sarjaan kehitämme-täydellisen-perusbaskerin-ohjeen, tenkkapoo tuli kavennuksissa. Päälaella vähän nöpöttää. Vaan ei se haittaa, hyvin käytetyt 54g on siinä. Lotta Kakkosen vaaleanpunainen pipo taas jäi päälakea vaille, kun Wendyn Emu Superwash loppui kesken (vaikkakin koko paino on 95g, eli jossain oli vajaa kerä). Jatkoin vaaleanpunaisella Woolilla kaksinkertaisena. Jännä, miten hämärä vääristää värejä.

hats 015

Viimeisen kuvan yksinäisellä Lotta Kakkosella on myös päässään täydellisen baskerin kehitelmä. Kavennukset meni aivan reisille, mutta kattokaa noita värejä! Kahdelta kerältä Gjestalin Brisiä raidoittaen, aina 2 krs kultakin kerältä.

hats 018

Ens kerralla jotakin muuta kun hattuja, myssyjä, baskereita tai pipoja. Lupaan :).

22 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Eikö ookin tuskaa neuleblogata syksyllä? Jos kuvaushalukkuus, valo ja mies sattuukin olemaan samassa tilassa niin sitten jostain päähänpinttymästä pitää mennä t-paidassa ulos kuvaamaan... tai jotain.

Epa kirjoitti...

ohoh, siehän olet vääntänyt ihan mahottoman monta myssyä :D aivan ihania kaikki! Tosin ihan eka petrolinvärinen taitaa olla minun lemppari

Eevu kirjoitti...

Sä oot ihan tehas! Hienot pipat!

hiisa kirjoitti...

Mitä sä oot syöny? Mä haluun kans sitä samaa puuroo...
Hienoja ovatten :)

Mari kirjoitti...

Hyvännäköisiä pipoja :)
Sulla tosiaan on pipotehdas :)

Hisk It kirjoitti...

Epäilin jo, että jäi aamulääkkeet ottamati, kun pipoja vaan tulee. Upeita! Voi ens kerrallakin näyttää pipoja, jos ovat yhtä hienoja.

Ykkönen ja Kakkonen vois olla syytä saattaa pikaisesti tutkimuksiin - tuollaisissa väreissä saattaa olla jotain... vialla. Tai katsokaa seuraavan kerran kaupassa yhdessä meikkivoiteet, nyt on tainnu sävyt mennä vähän pieleen.

Mammutti kirjoitti...

Kaunista tuotetta pipotehdas pukannut!

Riikka kirjoitti...

Milettömäti pipoja! :) Hienojakin vielä! Oot reipas!

puikkotiikeri kirjoitti...

Hmm. Ettei sinua vain hatuttaisi?
Ihanaa lankaa tuo bris - ja ihana tuo alin hattunen (muut myös).

Makepeace75 kirjoitti...

Ohoo, todellinen pipatehdas! Hienoja. :o)

MariL kirjoitti...

Onpas siinä paljon komeita pipoja! :) Ja päät on hauskat! :D

kaisa kirjoitti...

VAu, onpa mistä valita päähine! Olispa mullakin noin paljon vaihtoehtoja. Ihania.

verano kirjoitti...

Huh, kun on monta. Valtava vauhti sulla!

Ja myssytkin on upeita, olispa itsellä edes pari myssyä nykyistä (=2) enemmän :D

Jaana kirjoitti...

Voi kun multakin pulppuaisi pipoja tota kyytiä, uskomaton sarja!

Taija K kirjoitti...

Mahtava pipovuori! Olen kade, tahtoisin myös neuloa vuorellisen kaikkea ;o)

helmisade kirjoitti...

Sää oot ihan sissi, kun teet tällaisella tehotuotannolla näitä juttuja:D Ihania! Munkin rupesi heti tekemään mieli uutta pipoa.

Mohariina kirjoitti...

Tehdas käynnissä, joko tuotantosuunta kohta vaihtuu johonkin muuhun? Taitaa jo olla joululahjojakin joukossa.

Niina kirjoitti...

Hienoja pipoja, ihmettelen tehokkuutta, jolla saat niin paljon tulosta aikaan. Repesin kuvausassistenteille, he vaikuttavat kyllä aika yhteistyöhaluisilta.

Heidi kirjoitti...

Kauniita myssyjä! Ja olet kyllä tosi ahkera!!! Kyllä nyt kelpaa pakkasten tulla.

Pitsisukka kirjoitti...

Mitä ihanimmat päähineet!!!
Olet ollut todella ahkera ja saanut niin paljon aikaiseksi. Olet varsinainen pipo- ja baskerimaakari.

Lotta kirjoitti...

Jaahas! Vastaillaas taas vähän kommentteihin :).

Terhi: toisaalta joo. Se kuvaus... Mutta toisaalta taas syksyllä aina on hirvee neuleinnostus. Puolensa ja puolensa :).

Foxy: kiitos, se petroolinen mulla onki eniten ollu käytössä :).

Eevu: mikään tehas... mutta kiitos :).

hiisa: mä oon syöny rutkasti suklaata. Koita sinäkin ;).

Mari: kiitos, mullon semmonen pienimuotoinen liukuhihna :).

Hisk It: luulen, että Miähellä on ollu vähän samat tuntemukset tässä lähipäivinä... ja Ykkösen ja Kakkosen voisin kyllä oikeestaan viedä ihan kosmetologille, katottais samalla noi breshneviläiset kuntoon ;).

Mammutti: kiitos!

Riikka: reipas tai pakkomielteinen ;). Kiitos.

eva: näemmä hatuttaa, ja vakavasti :). Bris oli kyllä kovasti ihana uus tuttavuus.

Makepeace75: kiitoksia :).

Mari: juu, hymyilytti kyllä itteeniki kuvatessa :). Kiitos.

kaisa: no nimenomaan! Ihana ku on enempi ku se yks ihmisten ilmoille käyvä pipo. Ihminen tarvii vaihtelua.

verano: no pipo nyt tulee parissa illassa :). Siitä ne just onki kivaa kudottavaa. Kuten huomaa =).

Jaana: voi, punastun :). Kiitos.

TaijaK: noh, oma tehdas pystyyn vaan :). Pipot on just hyviä, niitä oikeesti tekee nopeesti ku valittee mallin oikein.

helmisade: hihi :). Puikoille vaan!

Mohariina: ei tunnu vaihtuvan tuotantosuunta vielä, tekis mieli toista Kattia. Ja ei ees ollu joululahjoja tossa joukossa, kaikki mulle :D. Vaikka tietysti näiden läjien kanssa aina käy niin, että joku jää käyttämättä ja päätyy jollekki tutulle.

benglia: he käyttäyty aluks ihan hyvin, mutta toistuvat vaatteidenvaihdot sähköisti tunnelman vähitellen. Selvisimme silti sovussa. ;)

Heidi: jep, ja vielä ku tein semmosia aika syviä pipoja, jotka saa hyvin vedettyä korvien yli :).

Pitsisukka: niin, kieltämättä tulee aina aikaansaava olo ku kattelee noita valmiiden neuleiden pinoja :). Oispa kaikki yhtä vaivatonta :p- Mutta kiitos kehuista!

Mamselli Hoo kirjoitti...

Vauvauvau! Etenkin ruskea baskeri hivelee silmää. Sulla on pipovauhti päällä!

Yritän täällä popsia suklaata, jos innostuisin vastaavaan tahtiin... :)