torstai 8. lokakuuta 2009

Oodi käsinvärjätyille langoille (ja vähän jotain söpöä)

Sain rakkaussukkani valmiiks.

ode 001
Tänään on pyjamahousupäivä, meinaan vaihtaa nuo pois vasta sitten, kun lähden viettämään tyttöjen iltaa ystävän luo.

Blogiystäväiseni Samma on antanu mulle noi molemmat langat, itte värjäämänsä Sisun (?) ja Ilulta tilaamansa suomalaisen sukkalangan. Se jo sinänsä ois riittäny syyks kutoa molemmat langat samaan sukkaan, mutta musta nuo kaks käsinvärjättyä oikeen sytty toistensa rinnalla.

ode 002

Normaalisti välttelen pukeutumisessani vastavärien yhdistelyä, mutta kotisukat nyt voi olla vaikka minkä väriset. En myöskään käytä pukeutumisessani kauheesti sinistä tai vihreetä tai liilaa, mutta sukkalankojen verran sytyn melkeen mille tahansa värille.

ode 009

Ja ne käsinvärjättyjen lankojen sävyt - oon menettäny koko käden :). Arvostan niin paljon osaavien ihmisten näkemystä ja taitoja, että oon valmis maksamaan näistä aartehista melkeinpä itelleniki käsittämättömiä summia. Siis ainakin kun muistelen, kuinka kolme vuotta sitten vielä kauhistelin Step-kerän hintaa...

ode 010

On se kuitenki sen arvosta. Oon keränny kaikista ihkuimmat ihkulankani samaan kaappiin, ja aika väsyny ja möks tarvii olla, jos ei yhtään huokailututa sen avatessaan. Ja johonki se raha aina menee, on mun kokemukseni. Itse kulutan sen ylimääräsen (milloin vähäsen, millon runsaan) näihin kestonautintoihin.

ode 012

No joo. Kaikkia neuleita ei tietenkään aina voi tehdä niistä ihkuimmista ihkulangoista, ei ainakaan tällä volyymillä ja tällä budjetilla. Tarvin useamman parin villasukkia. Toiset kaks kudoin sitten ihan tavan novitalaisesta. Tai tavan ja tavan...

ode 014

Nallen Neljä vuodenaikaa -linjasta ihastuin aikanaan Talveen niin paljon, että ostin sitä yhden lankadieetin aikana puolisalaa. Nuo värit yksittäin on ihan just mun mieleen. Valmiina sukkana... en tiiä mikä siinä mättää, onko liian levotonta vai mitä. Vai olenko vaan nirso. Kuitenkin ne on aivan hyvät sukat ja sopivan kokoset ja edelliset saapassukkani huovutin, joten eiköhän ne käyttöön tule.

ode 015

Uutta jojoba+aloe vera -Nalle taas kokeilin karheiden kantapäideni innoittamana - Step on toiminu mulla just hyvin talvisukkina, kun en jaksa jalkojani rasvailla. Ihan miellyttävän olonen lanka, paikoitellen vähän nöyhtänen ja vaihtelevan paksunen, mutta markalla saa markan tavaran, neljällä eurolla neljän euron langan. Ihan hyvät perussukat nämäkin. Perussukat perustarpeeseen, rakkaussukat rakkauden tarpeeseen, sanoisin :).

-----

Pikkutarkkaan järjestelytarpeeseeni oon viime aikoina paneutunu ihan huolella. Sain rakkaalta ystävältäni synttärilahjaks tämmösen viime toukokuussa:

ode 021

ja viime viikon oon ajatuksella ja rakkaudella täyttäny sitä kaikennäkösellä elintärkeällä pikku tilpehöörillä. Lisääkin on tulossa, kunhan eräs nettikauppa saa toimittettua... minäkö malttamaton, en ikinä.

ode 020

ode 018

Mukana kuljetettavat jutut kokosin lukioaikaseen penaaliini, johon kiinnitin Terese Bastin rintanapin (Taito Shopeista ja Ihan Pienestä Putiikista ainaki löytyy). Käsityötarvikkeiden on oltava niin söpöjä, ettei Miäs erehdy käyttämään niitä esim. nenäkarvojen katkomiseen tai korvien kaiveluun.

ode 017

Ajattelin nämäki nyt jakaa siltä varalta, että siellä on muitaki pikkutarkkoja, söpönkipeitä järjestelijöitä. Kuka tunnustaa? :)

8 kommenttia:

Mohariina kirjoitti...

Niin, harrastus on se mistä itse maksaa. Mutta ei niitä rahoja saa kuollessaan mukaansa, käytettynä tuottavat paljon enemmän iloa kuin hampaat irvessä säästettynä.

Soile kirjoitti...

Tämmöset lokerot, kaikki pikku säilytysrasiat sun muut vetoavat minuun syvästi. Niiden sisältö tosin on aina sekasin...
ja mitä lankoihin tulee niin kyllä peruskaurapuuron lisäksi pittää vähän kermavaahtoakin olla!

MariL kirjoitti...

Ihanat raitasukat, niissä on tuo kantapää aika veikeä, kun niissä on tuota ainaoikeaa hauskasti. :) Toisetkin sukat on kyllä ihastuttavia! :)

Heidi kirjoitti...

Tuota laatikkoa mie olen himoinu kans! Son niin kiva, ettei haittaa vaikka jäiski sohvapöyäle pitemmäksi aikaa (niinko kaikki neulat ja sakset ylheensä jääpii). :o)
Niin ja ne lilat sukkalangat - I-H-A-N-I-A!

A-K kirjoitti...

Ihania lankoja ja tavaroita! Aina ihastuksesta huokaillen luen sun postauksia :) Harrastuksilla tosiaan on hintansa ja varmasti langan hinta näkyy suoraan myös laadussa ja tunnussa. Mä oon vielä sillä hintakauhistelijan tasolla, mutta kenties tie vie pitemmälle, kun taidot (ja vaatimukset) kasvaa. Siihen asti ihailen kalliimpia lankoja muiden tuotoksissa ja blogeissa.

MevrouwWalvis kirjoitti...

Ihanat sukat! Ja ihania lankoja! Nyt mun alkoi kanssa tehdä mieli raitasukkia:)

hiisa kirjoitti...

Nuo rakkaussukat ovat aivan ihanat! Värit on oikein herkut!

Emma kirjoitti...

Ihana blogi siulla, ja ihan syötävänsuloisia lankoja! Tulen varmasti pistäytymään toistekin :)