maanantai 28. syyskuuta 2009

Retriitinjälkeinen kukkuu!

Hei. Minä olen Lotta ja olen kiireinen *krhmlaiska* bloggaaja. Olin viime viikonlopun neuleretriitissä ja retriittiä edeltänyt hässäkkä jatkuu nyt retriitinjälkeisenä euforiana. Siellä oli aivan huippua. Ai-van huippua.

Meillä oli lankakirppis

retriitti 004

ja puhumattomien lankojen vaihtopiste (kaatopaikka).

retriitti 005

Jäljelle jääneet kymmenen kiloa akryylilankaa lähti ensin Memmun/Tuutikin takakontissa aiheuttamaan armaalle aviomiehelle slaagin ja sen jälkeen tarjolle Mummon kammariin, josko huolisivat. Iso kiitos Tuutikille tästä!

Sitten meillä oli myös ympärivuorokautinen ilmainen teetarjoilu - herkut puolestaan on ihan vaan meidän ihanien osallistujien tuomia, eli kaikille riitti hyvyyksiä. Siis niillekkin, jotka jostain syystä ei pakannu mukaan yhtä suklaakakkua, puolta kiloa suklaata ja pakettia suklaakeksejä, kuten allekirjoittanut.

retriitti 012

Pöydät oli aivan täynnä ihania neuleopuksia. Ja kutimia. Ja neuletarvikkeita.

retriitti 027

Ja asiaankuuluvia eväitä.

retriitti 042

Paikan päällä kudottiin hirmusta tahtia,

retriitti 008

blogattiin ja selattiin Ravelryä,

retriitti 013

pelattiin,

retriitti 046

kehrättiin

retriitti 058

ja halailtiin lankoja ymmärtäväisessä seurassa.

retriitti 036

Meillä oli myynnissä jumalaisia lankoja ja ihkuja neulehärpättimiä,

retriitti 006

retriitti 053

ja mulle tarttu mukaan niin paljon lankaa, ettei ne ees meinannu mahtua samaan kuvaan. Pikkusen punastuttaa, mutta vain vähän ja sievästi :).

retriitti 002

On ilmaista lankaa ja vaihtarilankaa.

retriitti 010

Titityyn Tiina ANTO mulle ja Sammalle sukkalangat, mun on tuo etummaisena oleva punakirjava ihanuus. Ja siis tämä sen lisäks, että hän anto arvontapalkintoja meiän lankalottoon. Käsittämätöntä. Ihanaa. Ja äiti, kun kuiteski luet, niin noi punaset aattelin sulle villatakiks :). Kyytiläiseni Hanne anto mulle ton Posh Yarnsin vyyhdin bensarahana - oli puhe semmosesta viidestä eurosta, mutta en mää valita! :D Ja niin, näiden lisäks vielä toinen kyytiläiseni asa, tuo ihana nainen, värjää mulle ihan oman vyyhdin sukkalankaa! Et se ei ees lopu tähän :).

No niin. Sitten on myös maksullista lankakirppislankaa, hyvin edukasta ja aivan ihanaa.

retriitti 016

On indie-värjärien lankaa, aivan upeaa. Suosittelen klikkaamaan kuvasta ittenne Flikcriin ja sieltä valittemaan ison koon, että näätte nuo sävyt kaikessa loistossaan.

retriitti 017

Vasemmalta alkaen kaks vyyhtiä äiti-Puffan puffalankaa, keskellä kasvivärjättyjä Miinan möttösiä, oikealla Laikan silmiä hivelevää harmahtavaa semisolidia luomumerinoa.

Eikä se tähän lopu. Sitten on vielä Titityyn ostokset, yksi ihku ilulainen ja Samman ystävällisesti mulle diilaama Wollmeise.

retriitti 027

Ja kaiken kukkuraksi ostin myös ehkäpä kauneimman näkemäni neulekirjan. Olebrumm näki hirmusesti vaivaa ja hommas meille noita kaks pahvilaatikollista. Enhän mäkään voinu jättää väliin...

HaapsaluSall

Kaikki aika ei kuitenkaan menny näiden osteskeluun - tehokkuus on kaiken a ja o. Ehdin kutoa retriitin aikana yhden pipon (johon väsyksissäni sain kuningasidean kutoa tommosen kumman nännin päälle...), puolitoista sukkaa ja yhden helmikoristellun rannekkeen.

retriitti 028

Ranneke tehtiin MarjaV:n pajassa, joka oli ihan huippuinspiroiva. Niin inspiroiva, että tilasin jo kolmet helmet seuraaviin projekteihin :D. Kunhan nyt ensin tänään teen sen toisen rannekkeenki vielä... seuranani nämä:

retriitti 029

Ja kuvasta siis vielä puuttuu puolikas suklaakakku.

Kaiken kaikkiaan retriitistä jäi virkistyny mieli, nauramisesta kipeet poskipäät, uusia ihania tuttuja, mieltä lämmittäviä muistoja ja onnistumisen tunne. Mutta myös jotain kouriintuntuvaa:

retriitti 001

Samma ja minä saatiin osallistujilta ite värkätyt tilkkupeitot. Vieläki tulee vähän tippa linssiin ku sitä miettii :). Kiitos.

Ehkä tällä selvennyksellä saa anteeks kuukauden päivitystauon? :) Mulla on tossa viimeistelemättä kaheksan pipoa ja yks hartiahuivi, eli esiteltävää olis. Ja kun retriitti taas vaan vahvisti tunnetta siitä, että kuuluu ihan mahtavaan nettineulojien yhteisöön, niin postaushalutkin kasvo taas. Kiitos myös teille lukijoille kommenteista! Ehkä tauko tekee välillä ihan hyvää, nyt on ainaki kovasti virkistyny olo.

33 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Onnittelut ilmeisesti mahtavan retriitin järjestämisestä! Voitko ens kerralla varata mulle sellasen "kyllä se kuitenkin haluaa mukaan"-paikan? Tai vähän enemmän varoitusta/aikaa ilmoittautumiseen. Oon kyllä ens kerralla mukana! =)

mirzu kirjoitti...

<3

mun lonkero. <3

sun langat. <3

paras reissu, kiitos kovasti! :)

Villasatu kirjoitti...

Kiitos ihanan retriitin järjestämisestä! Ne pienet yksityiskohdat olivat se piste i:n päälle, se tee ja ne rintanapit ja sit ne suloiset neulemerkit <3. Te olitte ajatelleet niiiin montaa asiaa.

Mulle vois seuraavaan retriittiin varata myös sellaisen "vanha kävijä" -paikan :-)

Kate kirjoitti...

Kuulosti aivan mahtavalta viikonlopulta. Mä tiesin että mua kaduttaa kun en lähde (pääse) mukaan... josko joskus sitten.

Vilma kirjoitti...

WAU. Liikaa. Kaikkea. Ihanaa.

Entistä enemmän pännii, kun en päässyt mukaan. kai näitä tulee jatkossakin, pliiiiiiis?

Miina Möttönen kirjoitti...

Itse olet ai-van huippu! Kyllä oli niin mahtava viikonloppu et ei mitään rajaa. Ja järjestelyt oli tosiaan viimesen päälle. Halit!

Taija kirjoitti...

Kiitos itsellenne (siis ei ole sua ilman Sammaa :D ) järjestelyistä!

Oli huikeaa!

Mutta että kaikkien ihku kuvien jälkeen oli mun susiruma rinsessa muki... No jääpä todiste, että olen käyttänyt sitä :D

Munhan on ihan pakko päästä enskin kerralla mukaan, kun on TTS jatkokurssi :)

Outi kirjoitti...

VOI MAHOTON!!!!!!!!!

Niina kirjoitti...

kIItos ihanasta ja iloisesta postauksesta, täällä töissä kateellisena katselen.... =)

hiisa kirjoitti...

Aivan huippu viikonloppu! Lisää tällaisia! KIITOS!!!!!!!

Lotta kirjoitti...

Ensinnäkin kiitos kiitos vaan :).

Terhi: joo, ilmottautuminen oli eka asia, mitä päätettiin kehitellä :). Ollos huoleti. Ja seuraile Ravelryn retriittiryhmää tai neuleretriittiblogia.

mirzu: tottakai sun lonkero :D. Se oli kaunein ja kaunistelemattomin kuva, mikä mulla oli eväistä.

Villasatu: kiva kuulla, että yksityiskohdat oli huomattu ja että tykkäsit :). Ja siis seuraavaan retriittiinhän tulee ne anomukset. Liitteineen.

Kate ja Vilma: joo, näitä tullaan vielä järjestämään, onnistu sen verran hyvin :). Kannattaa seurailla Ravelryssä Neuleretriittiryhmää, sinne tulee parin viikon päästä suunnitteluketjua ja palauteketjua.

MiinaMöttönen: ihanaa että oot tyytyväinen :). Ja kiva että kotimatkaki suju hyvin.

Taija: joo mullon nytkin ihan outo olo ilman peppua... :) Ja tokihan piti olla todisteet sun läsnäolosta! Ja siitä, että mukia on kuiteski käytetty ;).

Outi: sanoppa muuta =).

Niina: mukaan sit vaan ens kerralla ;).

Lotta kirjoitti...

hiisa: I hear ya :). Tulee lisää.

Äiti-puffa kirjoitti...

<3 Kiitos! <3

Oranssi kirjoitti...

Mä ihan kirjaimellisesti hengästyin kun luin ja katselin!

Voi, jospa oisin saanut olla mukana...

annnn kirjoitti...

Juuri niinkun Oranssi tuossa kirjoitti, Voi jospa oisin saanut olla mukana.. Aivan valtavan ihania kuvia, ja jotenkin koko kirjoituksesta huokui sellanen hyvä olo ja tyytyväisyys retriitin onnistumiseen.. Jospa minäkin ensi kerralla :)

Villasukka kirjoitti...

Kiiiiiiitos!!!! Ja iso lämmin halaus! Ja seuraavaan retriittiin paikka! Ja voi olla, että seuraavaan on tukemassa vähintään sata neuloja...

Jaana kirjoitti...

Oi, miten kivalta kuulostaa! Oisinpas ollut paikalla. No mutta tästähän tulee perinne...eikö..?

Anna-Kaisa kirjoitti...

Kuulostaa mahtavalta reissulta. Varmasti palkitsi kaikesta ajasta ja vaivasta, joka järjestämiseen kului. Ja ihania ostoksia! Ja ihana tilkkutäkki!

anpali kirjoitti...

Ihan kateeksi käy. Tekisi mieli laulaa kuten Putte Possun nimipäivistä; 'voi jospa oisin saanut olla mukana'. Mutta kiitos raportista, tunnelma on miltein kouriintuntuva.

Hepsi kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta! Jospa minäkin sitten seuraavalla kerralla pääsisin mukaan! =)

MevrouwWalvis kirjoitti...

Kiitos Lotta! Oli superkivaa!

Tui kirjoitti...

Iso kiitos kun jaksoitte järjestää ja fiksata ja olla ihania <3

ColibriDreams kirjoitti...

Ihan täällä tulee kateelliseksi, kun lukee ihanasta retriitistä! Kuulostaa siltä, että se onnistui todella hyvin.

Lettu kirjoitti...

Oi, ihanaa että teillä oli mukavaa :) Vaikka olin ite intopin´keenä tulossa, kassavirta ei suonut nyt sitä mahdollisuutta ! Toivottavasti tällainen järjestetään joskus toiste !
Kiitos kun jaoit meille tunnelmapalasia...ja kuvia *virn*
Ps. Joo-ooo, oon kyllä ihanvähän kade *tirsk*

Anonyymi kirjoitti...

Tunnelmat tosiaan välittyivät hyvin eikä tainnut jäädä paljon kerrottavaa kasvokkain. Tätä oli mukava lukea, mutta mistä ihmeen villatakista puhut ...?

Mamma M

Monna kirjoitti...

Mä vaan huokailen täällä... ihania lankoja ja kivasti välittyy retriitin tunnelma! Voi jee... "...oi jospa oisin saanut olla mukana...."

eva kirjoitti...

Ooh, mie oisin varmaan pökertynyt paikanpäällä kaikista noista ihanista langoista (ja kilahtanut ja kantanut niitä autoon takakontin täydeltä...).
Ihanat sukat sinulla tuloillaan, mistä tuo pitsikuvio on peräisin?

nienor kirjoitti...

ihana ihana postaus, tunnelmineen, kuvineen, lankoineen, suklaineen!

san kirjoitti...

Kiitos <3
Oli superihanaa ja hauskaa. Ensi kerralla saadaankin sitten järjestää jotkut karsintapainit jotta selviää, ketkä tuhansista halukkaista pääsee mukaan...

Lotta kirjoitti...

äiti-Puffa: Kiitos itelles :). Sun langat on tossa kasan päällimmäisinä, että niitä voi mahdollisimman vaivatta paijata ja ihailla <3.

Oranssi: mulla puolestaan otti henkeen se Titityyn myyntipöytä siellä =). Oisitpa nähny...

annnn: kiitos kuvakehuista! Mua vähän häiritti kun loisteputkivalo teki jostain ihan vihreitä, mutta kiva jos tykkäsit. Ja oon tosiaan vieläki niiiiin tyytyväinen, ei ihme jos tuli tekstin läpi :).

Villasukka: halit vaan takas :). Ja jos voitais varata etukäteen paikkoja ilman että se ois epäreilua, niin varaisin kyllä - eihän me ehditty jutella juur ollenkaan!

Jaana: perinteestä en tiiä, mutta ainaki yks järjestetään vielä keväällä :). Baby steps. Ja tervetuloa vaan mukaan!

Anna-Kaisa: todellakin palkitsi. Aika vähällä vaivalla meidän puolelta saatiin loistava retriitti aikaan, kun meiän osallistujat oli niin ihania ja innoissaan <3.

anpali: voi, toivottavasti kateus ei kuitenkaan tuo sappea suuhun eli oo liian kovaa! :) Ens kerralla vaan mukaan!

Hepsi: toivotaan näin! Oli kyllä todella kivaa. Kuten ehkä saatoin jo tekstissäki mainita :D.

MevrouwWalvis: kiitos ite! Jätit mulle Shedir-kuumeen :).

Tui: kiitos ku tulit mukaan ja olit superkiva! :)

ColibriDreams: onnistu kyllä, hämmästyttävänki hyvin. Toivottavasti ei ollu alottelijan tuuria :).

Lettu: jep,toivotaan, että keväällä olis possupankissa enempi rahaa!

äiti: no riittihän sitä melkeen puoleks tunniks puhelimeen :). Eikä varmaan lopu siihen. Ja ei me siis mistään villatakista olla puhuttu, mutta sain nuo langat Sammalta yhtä silmukkamerkkisettiä vastaan ja annoin itelleni luvan kasvattaa lankavarastoa 300 grammalla sillä varjolla, että teen sulle jonku takin, jos huolit.

Monna: itekki oon lukenu postauksen läpi kolmisen kertaa, huokaillen :). Oi jospa oisin vielä siellä...

eva: noh, kuten teksti paljastaa, niin kilahdin minäki :D. Pitsikuvio on tuommosta ribbiä kirjasta The Ultimate Sourcebook of Knitting and Crochet Stitches. Suosittelen.

nienor: kiitos <3.

san: kiitos itelles :). Ja siis ens kerrallahan tulee retriittihakemus. Liitteineen. Joita on syytä harkita hyvin tarkasti... ;)

Juju kirjoitti...

Näytti ihan taivaalta tuo retriitti. :D

tippi kirjoitti...

Oi ei! Tuo on selkeästikin neulojan taivas!!!

Virve kirjoitti...

Kylläpä teillä on tuntunut olevan mahtava viikonloppu. Joskus vielä täytyy päästä mukaan, kunhan nuo kuka missäkin roikkuvat jälkeläiset vähän vielä kasvaa. Siihen saakka vain kuoöataab vierestä ;).