torstai 17. huhtikuuta 2008

Minotauriin maahan


Niin, eipäs ookaan tullu vielä täällä blogissa ilmi, että me lähdetään aikasin huomenna aamulla Kreetalle viivästyneelle häämatkalle :). Mukaan lähtee aivan itse omin kätösin tehty lentolaukku (noh, vinonauhahuolittelut vielä puuttuu saumoista ;)), ikuisuusprojekti Child's Sock in Miranda Pattern ja vanhalle ystävälle aiotut Denmark-sukat, tosin Nalle-kerän ja puikkojen muodossa vasta. Saa nähdä kuinka paljon viikossa saa aikaan, en aatellu tästäkään stressata siellä.


Mun piti tehdä tosta laukusta oikeen tutoriaali ja räpsin tuhannen kolmesataa (eli noin 60) kuvaaki tekovaiheista, mutta sitte munasin lahjakkaasti: unohdin kiinnittää hihnat samalla kun ompelin sivukappaleet ja päällikaitaleet kiinni toisiinsa. Käsin tikattu, siis. Samoin kun ne vinonauhahuolittelut meinaan tehdä käsin, eli ehkä hivenen turhan isotöinen, jotta kukaan innostuis :).


Koska kaikki rahat pitää säästää siltä varalta, että vastaan tulee paikallista pässinpökkimää, niin laukkunen piti tehdä varastossa olevista tarvikkeista. En kokenu väriä varsinaisesti omakseni, joten piti kuorruttaa napeilla :). Ihan kiva, katotaan miten toimii. Koko on ehkä vähän turhan pieni, A4:a käytin kaavana.

Ja niin kuvassa taustalla on Miähen pyynnöstä uudenuusi, hienonhieno henkilökohtainen pc. Vanha laukes ihan omia aukojaan ja käynnistettäessä vaan helisi ja näytti mustaa ruutua. Kirjaimellisesti helisi. Miäs sitten ylen jalomielisesti osti mulle uuden, tosin maksan kesällä takasin. Vähän on vielä varsinki kuvien lataamisessa harjottelua... Mutta on se hieno ;). Blogeja voi avata vaikka kymmenen välilehtiin latautumaan, ei ees nikottele!

10 kommenttia:

Kate kirjoitti...

Hyvää häämatkaa ja lämpimiä ilmoja :)

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa matkaa!

Anni kirjoitti...

Hauskaa häämatkaa! Hieno laukku, napit tekevät gutaa. :)

Hansu kirjoitti...

Ihanaa matkaa! Missä välissä naimisiin olet kerennyt?

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja Turvallista matkaa!

Anna kirjoitti...

hyvää matkaa!
me ei koskaan ehditty häämatkalle asti:) ehkä sitten joskus...

Lellu kirjoitti...

Lämmintä häämatkaa! Toivon, että säät suosivat teitä. Söpö laukku!

Lotta kirjoitti...

Kiitosta kovasti, oli kyllä todella rentouttava reissu. Ja lämmintäki oli, välillä 23-39 joka päivä. Ja Hansu: mähän oon vanha rouva jo, puoltoista vuotta sitten mentiin naimisiin :).

johanna kirjoitti...

Napit on sitten ihania, sopivat hyvin laukkuusi!

Hansu kirjoitti...

Vai niin vanha rouva! :D Parempi mennä häämatkalle myöhään kuin ei milloinkaan.