sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Mihin se kaikki aika menee

Se menee messuille. Se menee hamstraamiseen:


Oltiin eilen äidin ja isän kanssa kädentaitomessuilla, ja tuloksena oli kassillinen lankaa. En voinu illalla muuta ku levittää nuo kaikki riviin sängyn päälle ja huokailla :). Miähellä oli taas hauskaa.

Aika menee myös ihanien sukkakirjojen selailuun ja kaikista ihanimpien sukkamallien valitsemiseen:



Alemmasta kuvasta saa vastauksen myös toiseen ikuisuuskysymykseen: "Mitä onni on?" Onni on sitä, että löytää messuilta edullisesti ihanaa sukkalankaa, tulee kotiin ja tajuaa, että se ihana sukkalanka käy täydellisesti juuri siihen malliin, jota oli katsellut ajatellen, että "voi kun tuossaki on niin todella ihanat sukat, mutta täytyis löytää joku lanka, joilla ne ei näytä liikaa Lotta viis vee -tyylisiltä". Noista tulee täydelliset, olen varma.

Sukkalangat oli isän sponsoroimat, ja samoin nämä huivilangat:


Näistä tulee Flower Basket Shawl. Ja siitäkin tulee täydellinen. Tuo on niin kaunis malli (oon pahoillani, en löytänyt nopeella surffailulla sitä ohjetta, eikä nyt millään riitä aika haeskeluun) ja tuo lanka on niin kauniin väristä. Ja pehmeetä. Ja kertakaikkisen ihanaa :).

Tämän taas äiti sponssas:


Ihanaa, ihanaa silkivillalankaa. Siinä on silkkiä - näin opiskelijabudjetilla elelevänä en millään meinaan päästä yli siitä, että mulla on jotain tuommosta lankaa :). Tästä teen itelleni kauan kaivatun Kid Merino "Mist" Lace Shawlin, mustana. Sopii talvitakkiin, jossa on laajahko kaula-aukko, ja lämmittää myös luentosalissa harteilla. Joko mainitsin, että se lanka on ihanaa? Ja että siitä tulee ihana huivi?

Vyyhdin päällä on luinen nappi, jonka ostin Wreniä silmälläpitäen. Aivan itse, jopa euron pääsin käyttämään omaa rahaa! :D Tän lisäks ostettiin Miähen kanssa yhdessä kummipojalle joululahja, mutta esitellään sitä sitte joulun jälkeen. Tarrasin tuohon nappiin välittömästi sen nähdessäni, ja lähes välittömästi tuli mieleen just tuo malli. Ajattelin, että sen vois tehdä mustasta Tennesseestä, sitä ois juuri viis kerää varastossa (jos meinaa loppua kesken, tarvinnee lyhentää hihoja...)

Ja vielä viimesenä pari huvittavaa otusta:


Äiti osti nuo ja tilas multa pipon, ennen kun löys Pirtin Kehräämön kojusta ihanan poltetun oranssin hatun. Saisin kuulemma tehdä nyt niistä jotain ittelleni, kun päädyttiin kotiin tultuamme siihen, että teen äidille jouluks Karelia-pipon valkosesta Fleurista, mutta kattoo nyt... ;) Annoin äidille mukaan poltetun oranssista Floricasta tehdyn Feather and Fan -huivin, kun se sopi niin täydellisesti siihen Pirtin Kehräämön hattuun ja kun se on mulle liian kapea. Noille pampulalankakerille taas hymähtelin itekseni keittiössä kuvatessani niitä aamulla, ne on jotenki ihan ku jotain ulkoavaruuden hyväntahtosia, ameebantyylisiä otuksia, kiipeilee toistensa päälle ja ylimmässä kuvassa muidenki lankakerien päälle... tai sitte mulla on vaan jo liikaa univelkaa... x)

Ja viimeisimpänä, muttei varmasti vähäisimpänä, aika menee Ravelryyn... Sain kutsuni aikasin tänä aamuna, ja Luojan kiitos katoin spostit vasta... eh... kaks tuntia sitten. En kuitenkaan saa ruveta tutustumaan siihen vielä, tenttikirjasta on huomiseks luettavaa vielä 140 sivua ja lisäks tänään pitäis vääntää kymmenen sivua ryhmätyötä (jossa analysoitavana on täysin käsittämätön väitöskirja, hooray). Tiistaina ajattelin avata portit ihmemaailmaan :). Nimimerkki on Lotta - en olis ajatellu, että se ihan niin harvinainen nimi on, ettei kukaan oo sitä varannu, mutta käy se mulle näinki :).

*I got my invitation for Ravelry, for which I'm infinitely grateful, but cannot, must not familiarize myself with it until I've finished my exam book of mere and humble 800 pages...*

6 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Ihania lankoja! Kävin nappaamassa kans tuon Mist Lace Shawlin ohjeen itselleni. Kiitos vinkistä.
Miekin sain just kutsun Ravelryyn. Elli-nimellä sielläkin.

Pia Nore kirjoitti...

Minä tein samanvärisistä pampulalangoista huivin: kuvaa ja juttua löytyy

täältä

Pia Nore kirjoitti...

Pampulahuiviin meni tosiaan vain 2 kerää, ja muistaakseni sitä jäikin vähän kun en halunnut niin hirveän pitkää huivia! Ja ne 15 mm puikot on ainakin huiviin ihan must, pienemmillä tulee liian tönkköä. Pipossa on ehkä vähän eri juttu, 10 mm puikot voi olla siihen ihan hyvät, koska pipo on hyvä olla tiivis:-)

Markka kirjoitti...

Pampula on ihastuttavaa! Tuosta tulis mahtava torkkupeitto. Aika hintava varmaan vaan, kuluisi varmaan aikasta monta kerää tuota :)

Kivaa, laitoin sinut minun ravelry-kamuksi.

Lotta kirjoitti...

Hoo, nyt mun tekee niin mieli tollasta samanlaista kaulahuivia! Oi ei, miten käy äidin pipon...

Ja kiva, Markka, mä oon ite juuri sillä tavalla ujo etten kehtaa lisäillä ketään kaverikseni :). Paitsi ne ketkä mut laittaa ensin.

Memmu kirjoitti...

Heips, toivottavasti saat kommentit sähköpostiin, kun piti tulla vasiten kommentoimaan tätä ikivanhaa tekstiä. Eli tuo alempi Katia näyttää minusta ihan täydelliseltä tuohon sukkamalliin. Himoan nähdä sukat valmiina!